29.12.11

Enemmän plöör


Tämä ohje on Gansey Stitch Socks with Gusset Heel, kirjastosta lainaamastani Upeat kirjoneulesukat -kirjasta. Nimen suomennos on harvinaisen pieleen, alkuperäinen nimi on Country Weekend Socks ja kirjassa on todellakin paljon muutakin kuin kirjoneulesukkia. On kirjassa muutenkin huomauttamista, mutta siinä on myös paljon upeita sukkia. Näissä Gansey-sukissa on kaunis mallineule ja kiva kantapää, vähän samannäköinen kuin TiiQ:n upeissa Fredrikoissa. Tein sukat pojalleni ohjetta pienemmällä silmukkamäärällä.


Ohje on hyvä, toteutus ei niinkään. Raitalanka ei tietenkään sovi tällaiseen vähääkään, mutta en millään saanut aikaiseksi pelkkiä tavallisia sukkia. Suttuisella ulkonäöllä ei olisi niin väliä, kunhan sukat olisivat lämmittävät, ja ovathan ne. Kantapää on vain niin löpsö, ettei se istu lainkaan pojalle ja sukka valuu ja pyörii jalassa. Onpa vaikeaa saada sopivaa erikokoiselle kuin itse on! 


Raitalangat on nyt työnnetty syrjään ja uusia neuleita on työn alla. Raitaakin, mutta yksivärisistä langoista, ajatuksissa. Tänä vuonna ei enää valmistune uusia neuleita, olen aloittanut isompia juttuja nyt. Patonsin Classic Woolista aloitin itselleni palmikkotakin Debbie Blissin Celtic Knits -kirjasta, ensimmäisestä neulekirjastani ja kauan on takki saanut odottaa puikoille pääsyä. Katsotaan kuinka käy, ohje on rivi riviltä kirjoitettu kutistuvalle langalle ja minä käytän paksumpaa villaa. 


Varmaankin odottelen pakkasia sillä logiikalla, että kun niitä ei vielä ole ollut, ne ovat tulossa. Sähkökatkonkin käytyä muistuttelemassa luonnon voimasta, aloitin muuntamaan lisää villaa lämmöntuojaksi. Cobblestone Pullover on myös ollut minulla ohjeena olemassa, ja toisen värinen Classic Wool alkoi muuntua siksi. Palmikkoneuleen rinnalla onkin kiva neuloa toista, yksinkertaista neuletta, jossa ei jatkuvasti tarvitse niin laskea ja arvioida. Kummankaan valmistuminen ei taida olla ihan lähitulevaisuudessa, mutta katsotaan, jos blogiin jotain täytettä saadaan kumminkin. Ainakin aiemmin vilautettu tilkkupeitto on saanut loman aikana vauhtia saumoihinsa, siinä saattaa tapahtua edistystä. Hyvää vuodenvaihdetta, jo varuilta.

28.12.11

Vähemmän plöör

Poikani tarvitsi lapasia ja olin varannut häntä varten mukavan väristä lankaa, Regia Fjordia. Lapasiin tuli paksumpi ranne, kuin vaakasuuntainen resori, aina muutama kerros oikeaa vuorottelee muutaman nurjan kerroksen kanssa. Muuten ne ovat sileää neuletta.

Lapaset ovat sopivat, villaiset, lämpöiset ja käyttökelpoiset mutta aika vaikeat hahmottaa, kuviot ovat niin levottomat. Englanninkielinen sana blur, tahra, sumeus tai hämäryys, kuvaa tätä paria hyvin. Uskoisinpa jo, ettei raitalangoista ole kuin suuriin sileisiin pintoihin.





22.12.11

Nuorille neidoille

Joululahjoja nuorille neidoille: 
Debbie Bliss Baby Cashmerino ja teetee Pallas
3,5 mm pyörö
Helsingin Villakehräämö Rondo Vilpoinen Villa
2,5 mm pyörö

21.12.11

Elokuva-aiheista

Kummityttöni sai aiemmin Totoro-lapaset joululahjaksi, koska molemmat pidämme ko. elokuvasta kovasti. En halunnut tehdä samaa mallia uudestaan, vaikka koira olikin syönyt lapaset. Sain idean toisesta elokuvasta, ja suunnitelma on ollut paperilla jo vuoden verran. Täksi jouluksi aloin toteuttaa lapasia, mutta se ei ollutkaan niin helppoa.
Nanny-hahmosta tuli lapaseen paljon hoikempi kuin kaavapiirrokseen, ja yllättäen se harmitti niin älyttömästi, että lapaset meinasivat jäädä tekemättä, hyvä ettei purettua. Joululahja tarvitaan kumminkin, joten sovelsin sitten, jotta saisin valmiiksi. Toisessa lapasessa on vain sateenvarjoja, ja kiva siitä tuli. Uskon, että tuo hahmon hoikkuus johtuu ohuemman langan käytöstä, mutta en todellakaan aio testata asiaa paksummilla langoilla.
Lankoina vaalea ja sininen Kuje-lanka sekä violetti Gjestal Spire. Kunnon villalankoja molemmat, ja yllättävän kivasti sopivat yhteen, pyöreä lanka ja kaksisäikeinen "vanhanmallinen" lanka.
Kaksi paria kirjolapasia peräkkäin on nyt neulottu, ja yhdet tavalliset siihen perään. Nyt ei tee mieli neuloa lapasia! Paitsi, sain Emmalta ihanaa lampaanruskeaa hahtuvaa ja niistähän tulisi pojalle lämpöiset talvilapaset, ehkä jo seuraavaksi. Tänä talvena ei vielä ole kovin lämpöisiä vaatteita tarvittukaan!

20.12.11

Kauan kesti

Tässä neule, jota olen tänä talvena neulonut aika kauan.
Cosette Wrap, lanka Rowanin creative focus worsted. Oikeasti valmistuminen kesti vain reilun kuukauden, mutta näin talvella aika tuntuu kulkevan hitaammin ja kun neulominen on edennyt kerroksen silloin, toisen tällöin, se on tuntunut pidemmältä. Loppu tuli tässä huivissa vastaan yllättäen, ja reunus oli nopea ja vaivaton tehdä. Mitään kaunista ruskeaa lankaa ei minulla reunukseen ollut, sellainen olisi mukavasti tähän sopinut, mutta otin jämälangoista Ciao Truntea kaksinkertaisena, ja nirkkoreunan neuloin viimeisillä metreillä Malabrigon sukkalankaa, jota jäi Puijo-lapasista. Se ei aivan riittänyt, joten toisella kulmalla on Patonsin Classic Woolia valkoisena. Kaikki langat ovat ehtaa villa, joten lämpöisyys on varmistettu, ja sehän minulla enimmäkseen on neuleen tarkoituksena. Rowania kului reilut kaksi kerää, kiitokset Tikrunmamille langan riittävyyden varmistamisesta, sillä Kalakukkovaihtopaketissa oli se juuri tarvitsemani kolmas kerä.

Jos huivin neulominen kestikin, silti mikään neulomisessani ei taida vetää vertoja ajalle, joka kului tämän takin valmistumiseen. Kevätjuhlaa edeltävänä iltana päättelin langat ja nyt joulujuhlaa edeltävänä iltana ompelin napit. Nyt se on oikeasti valmis!
Laar, Gudrun Johnstonin kirjasta Shetland Trader. Lankana Malabrigo Lace värissä Lettuce, 125 g. Ihanaisen pehmeä ja kevyt neule!

19.12.11

Roskasta ruusuksi

Eilen ahkeroimme lasten kanssa sytytysruusuja ja aikamoinen kasa niitä tulikin, 125 kappaletta! Niistä osa menee joululahjaksi, loput talteen käyttöä odottamaan. Keittiön hylly siistiytyi, kun iso kasa kanamunakennoja muuntui sytytyksen apuvälineiksi.

Miksi tämä on neuleasiaa? Koska käyttämämme kynttilänjämät olivat neulojien lahjoittamia! Kiitos Mii ja Tikrunmami, sulatettavaa oli just sopiva määrä.


12.12.11

Jolkotellen

Tänä vuonna teimme piparitalon sijaan reen. Kaavat omat, paitsi hirvet muoteilla. Onnistui kivasti ja vain oma sormeni paloi sokerissa. Hyvä idea oli kaulita taikina suoraan leivinpaperille, leikata osat pellillä ja nostaa ylimäärätaikina pois palojen liikuttelun sijaan. Ja se oli järkevää, että paisto ja koristelu tapahtui yhtenä ja kokoaminen seuraavana päivänä.
Ja se tavanmukainen vuosilukukin löytyy. 
In action -neulekuva. Rukkaslapaset ovat hyvät!
Oisipa mullakin ollut kosteudenpitävät työhanskat...

8.12.11

Reissun jälkeen

 Neulomisinnostus on pikkuhiljaa löytynyt reissusta kotiuduttuamme. Neuloin ohuesta langasta kirjolapaset joululahjaksi ja aloitin heti perään toisia vielä vähän ohuemmista langoista. Se ei ollut hyvä idea aikaansaamisen kannalta, ja heti kun ohjeessa tökkäsi, neulominen tahtoi jäädä kokonaan. Malli toisiin lapasiin on oma suunnitelma, jonka olen piirtänyt kai noin vuosi sitten, silloin kun tein ekat Puijo-lapaset. Vaikka käytin tiheyteen muokattua neulekaaviopaperia, kuvasta ei muodostunut todellisuudessa saman näköinen, vaan paljon kapeampi. Otin tökkivän lapasen junaneuleeksi, ajatellen, että pakkohan sen on valmistua niin, mutta otin myös lankaa ja virkkuukoukun, ja virkkuu eteni, neule ei. Eteni se sitten lopulta muualla ja paluumatkallakin, ja kun toinen lapanen sai uuden idean, joka toimii kauniimmin, on se alkanut edistyä. Se valmistuu, ja ehkä jopa jouluksi!
 Reissu ei ollut varsinainen kauneuden- tai hyvän mielen tankkausmatka, mutta löytyy kauneutta keskeltä suurta cityäkin. Esimerkiksi tammia kelpaa ihastella aina, ja lapset keräsivät taskuihin vielä tammenterhojakin matkamuistoiksi.
En halua vielä näyttää kuvia keskeneräisistä lapasista, enkä virkkuuksistakaan. Täytyy miettiä kovin, olenko niihin tyytyväinen.

7.12.11

Emman Norfolk Hat

Kalakukkovaihdon parini Emma toivoi pakettinsa vaikkapa ohuita villasukkia. Neulon nyt peräkkäin toisia kirjolapasia ohuesta langasta enkä millään olisi saanut syntymään sukkia lyhyessä ajassa. Siispä puikoille jotain paksumpaa ja toivon mukaan nopeampaa.
Norfolk Hat
by Amy Christoffers
Patons Classic Wool, 70 g
4 mm pyörö

Ohje on kaunis ja hyvä. Minun lankani on pelkkää villaa ja ehkä puoli numeroa liian pienillä puikoilla neulottu. Jos lanka olisi ollut kuin alkuperäinen, alpakkainen tai muuten laskeutuvampi, laskeutuvuus olisi ollut vielä nätimpi.

Poikkesin ohjeesta, koska lankaa oli vain vajaa kerä. Loin silmukat väliaikaislangalle ja neuloin pitsiosan ylös. Lopuksi poimin silmukat ja neuloin resorin alaspäin. Lankaa ei jäänyt italialaiseen päättelyyn, kun halusin varmistaa riittävän pituuden. Reuna olisi niin kauniimpi, mutta mielestäni pipo olisi pilalla, jos se olisi niukka.

Pahoittelen karmeita kuvia, näppäsin ne nopsasti valoisana (hah) päivänä ennen pakettiin käärimistä.

6.12.11

Materiaalia

Hankin harvoin paljoa lankaa ilman tiettyä suunnitelmaa. Kalakukkovaihtoon halusin ostaa parilleni Patonsin Classic Woolia, koska se on mielestäni niin hyvää ja iholle mukavaa. Kujeessa sattuikin olemaan ale tämän langan kohdalla, sain pakettiin kaksi jouluisen punaista kerää. Mutta kotiutui sitä meillekin, kaksi kertaa kahdeksan kerää. Oli niin halpaa ja hyvää!

Sama tapahtui vaihtopaketin ohjeen kohdalla. Halusin Emmalle Elizabeth Zimmermanin Tomten-ohjeen. Schoolhouse Pressillä myydään yksittäistä ohjetta, mutta postikuluihin varattiin isompi summa kuin ohjeeseen itseensä. Selasin sitten Ravelryn kautta kirjat, joissa ko. ohje on ilmestynyt, ja aloin etsiä sellaista kirjakaupoista. Vain yhdestä löytyi, ja hinta oli niin edullinen, että Emma sai kirjansa -ja niin minäkin! Olen lueskellut Knitting without Tearsia iltalukemisena, ja olen iloinen, että ostin sen. Ja onneksi Emmakin piti siitä!

Blogissa ei nähdä seuraavaksi Tomtenia Classic Woolista, vaan ehkä joululahjaneuleeksi aikomani lapaset valmistuvat joskus. Ja paljoa ei vaatisi enää myöskään vihreästä creative focus worstedistä Cosette wrap. Ne vain vaatisivat neulomista.