Neulon paljon toisille. Etenkin omille lapsille. Sain äskettäin valmiiksi erään neulotun joululahjan. Välillä on hyvä neuloa itsellekin, etenkin tarpeeseen. Nämä sukat ovat minun!
Kävin ensivisiitillä muuttaneessa lähilankakaupassani LankaMatkassa ja ihastuin tämän langan väreihin. Täysin heräteostoksena mukaan lähti kerä Regian Fjordia. En pidä punaisesta, mutta tässä sitä oli sopivassa sävyssä ja sopiva määrä. Sain itselleni paksummat saapassukat juuri sopivasti koleille keleille. Näissä sukissa on hollantilainen kantapää (kunpa lakkaisin tekemästä tätä laiskuuksissani, muut ovat istuvampia) ja sovelletut tähtikavennukset kärjissä. Nopeaa neuloa, mukava jälki ja lanka on tasaista ja turvallista, kuten Regialta saa odottaa. 150 g riitti hyvin, vielä jäi raidoiksi toiseen sukkapariinkin.
Saman kauppareissun toinen heräteostos oli Viking of Norwayn Ville edullisuutensa, värinsä ja pehmeytensä vuoksi. Etsin autoneuletta reissuun Pohjanmaalle, ja mikä muu se voisi olla kuin kauan jonossa ollut Kalajoki? Alkuun sukista näytti tulevan liian väljät, lanka kun on hivenen ohjelankaa paksumpaa, mutta pingotus teki näistä sopivat. Omat syksyiset sukkani. Voihan kumisaappaissa kulkea joka päivä, kaikissa paikoissa?
Tähänkin pariin 150 g riitti hyvin. Lanka oli pehmoista neuloa, mutta pidin kuitenkin Fjordin tunnusta enemmän. Kuvassa näkyvät valkoiset pilkut ovat langassa olevia nöyhtiä, suurimman osan nypin pois neuloessa.
Ehkä seuraavan sukkaparin maltan neuloa Joulusukkakeräykseen? Siihen taitaa tulla raitoja.
4 kommenttia:
Mulla on nuo molemmat langat vielä kokeilematta. Kiinnostaa molemmat, Fjordia ei tosin taida olla yksivärisenä... Kalajoet on kyllä kertakaikkisen hienot, pitäisi tehdä itsellekin (toisille olenkin tehnyt ainakin kolmet?)...
Tosi kauniita sukkia. Minun kumisaappaisiini kelpaisivat kummat tahansa ihan hyppien keikkuen :-)
Kivoja sukkia, varsinkin ensimmäiset :) Miekin kattelin Oulun messuilla tuota Fjordia sillä silmällä. Kerro sit miten kesti kulutusta!
Vai saapassukkia... :) On tosiaan mukavaa tehdä välillä itsellekin jotakin! Kalajoet on mullakin vieläkin korkkaamatta... Vikingin hieman ohuempaa Vilmaa olen neulonut ja se oli ihan kiva perussukkalanka, tosiaan edullista ja ihan mukavan tuntuista.
Lähetä kommentti