Lauantai on slowantai. Etanapullat lepopäivien kunniaksi. Paistovalmiit pullat ja kaurapiparitaikina pakastealtaasta, tällä kertaa leivottiin helpommin.
Posti toi ystävän kanssa tilattuja ihanuuksia. Takimmainen jäi minulle ja odottaa vielä lähempää tutustumista. Zitronin sukkalankaa
Spinning Marthan värjäämänä, sävyssä Fröschlein im Moos (täysin vahvistamaton ja omapäinen käännös: sammakkoiset sammalessa). Toiset ovat merinoa ja bambusekoitetta, sukkalankoja molemmat. Tilaus ja toimitus sujuivat nopeasti ja joustavasti, ilman luottokorttia. Voin suositella!
Täytyi näpätä äkkiä kuva Thorpesta, joka valmistui jo aiemmin ja on nyt käynyt tavallisen ohjelman läpi pesukoneessa. Ei kutistunut pipo lapsenkokoiseksi, mutta pohojalaistuneelle isosiskolle lähtee päänlämmikkeeksi. Paketti odottaa jo pakattuna postiin viemistä ja mukana on pienten sisarusten tärkeät kirjeet.
Sininen lanka on Alfaa ja pinkki huovutusvillaa, ja vähän huopuneena pinta vaikuttaa todella lämpimältä.
Muita neuleita valmistuu, kai etanavauhtia, tai ainakin kuvaukset etenevät hitaasti. Joululahjoja on jo puikoilla!
2 kommenttia:
slowantait on ihan parhaita. herkullisen näköisiä puulia!
Moi! Tutustuin tuohon lankakauppaan. Siellä olis muutama ihku. Miten minä kielitaidoton onnistun tilaamaan? Saanko apuja?
Lähetä kommentti