22.9.11

Salaattikauden päätyttyä, muusikautta odotellessa

...voisi olla vaikka leipäkausi.
Kasvimaan sato alkaa olla varastossa ja syötynä ja selvät suosikit muistissa, jotta ensi keväänä osaa kylvää taas niitä.

Meillä kasvaisi ainakin pensaspapuja, salaattisekoitusta ja pinaattia. Kaupasta ei saa tai mitään sinnepäinkään. Ainakaan edullisesti.

Yrttipenkkiin valitsisin jonkin uudenkin maisteltavan, mutta timjami, joka tänä vuonna puuttui, sinne tarvitaan. Uusimmat tuttavuudet rakuuna ja rosmariini pääsevät vakiotuotteiksi, oreganon ja ruohosipulin rinnalle.

Punajuuri ja peruna kasvavat helposti, tänä vuonna eka kertaa porkkana antoi syötävää. Sipulisekoitus oli upea juttu, samoin valkosipuli, vaikka pieniä vain tulikin. Herneitä voisi olla tuoreeltaan napsittavaksi ja vähän keittoon ja pastakastikkeeseenkin.

Ruusupavut odottavat vielä perkaajaa, ennakkoluulot olisi ensin karistettava. Retiisejä voisi laittaa vain pikkuisen kerrallaan, niin eivät jäisi jänisravintolaksi. Kesäkurpitsa kasvaa miten kasvaa, ja mikähän siinä on, ettei siitä suurta herkkua tule vähällä eikä paljolla syömisellä?

Mitä sinä kasvattaisit ensi kesänä?

Leipä on Bergenströmien Talvitunnelmia-kirjasta Vanhanajan limppu, ilman leipämausteita. Suosikkiresepti, kiehuva vesi huolettomasti ruisjauhojen päälle ja siitä vain leipomaan oikeasti hyvää leipää.

1 kommenttia:

Ziina kirjoitti...

Ensi kesänä laitan sipuleita ja punajuuria sekä paljon kesäkurpitsaa. Voisin kokeilla myös pitkiä avomaankurkkuja ja unohtaa tavan kasvihuonekurkut. Paprikat eivät ehtineet tänä vuonna punastua kun laitoin ne niin myöhään. Ja ankoille pitää kasvattaa paljon salaattia:)