5.7.11

Heinänteon aikaan

 Ruusut kukkivat, ja tänä vuonna on todella paljon kukkia! Ja saniaisia ihasteltavaksenne:
Neuleasioissa kesäneule tarkoittaa neuletta, jonka valmistuminen vie koko kesän.
Neulon Kim Hargreavesin Blitheä, kaunista toppia kauniista langasta, Ambresta, joka on bambun ja puuvillan sekoitetta, laadukas, hyvä lanka. Valmista tulee hipihiljaa, ohje on tarkka ja huolella luettava.
Ohjeen toppiin tilasin Englannista asti, suunnittelijan nettisivujen kautta. Posti toi kirjan todella nopeasti, kauniissa paketissa ja maksu hoitui asiallisesti. Minulla on tapana säilyttää keskeneräistä neuletta ja ohjetta neulekorissa, ja usein ohjeen ollessa kirjasta, neule on kirjan välissä ohjesivun kohdalla. Huono käytäntö ainakin tässä tapauksessa, sivut ovat nimittäin alkaneet jo irtoilla.

Toistakin neuletta olen aloitellut. Joskus aina aukeaa tilaisuus neuloa jotain ihanaa jollekulle ihanalle. Nyt on puikoilla Cookien Lindsay-sukat Malabrigon sukkalangasta. Ensimmäinen kerta, kun tätä lankaa on puikoilla, ja ymmärrän, miksi tämä on niin suosittua. Lanka on tasaista, napakkakierteistä, pinta ei ole pörröistä mutta tuntu ei kuitenkaan ole aivan puuvillaista (verrattuna neulomaani Wollmeiseen), väri on upeaa (käytössä Tiziano red) semisolidia eli lähes tasaväristä. Pidän kolmen mallikerran syvällä rintaäänellä! Lindsayita olen katsellut ja aikonut neuloa jo kauan, nyt löytyi sopiva saaja, just oikea malli ja lanka, kaikki sopivat mielestäni yhteen. Ainaoikeinneuleen virkistävä käyttö sukissa kiinnostaa ja mallikerta on todella yllättävän yksinkertainen. Ainoa sivuoire Cookien Sock Innovation -kirjan käytöstä on se, että haluaisin nyt sen paremman ja cookiemman kirjan, knit.sock.loven. Tämän parin neulomiseen on aikaa viitisen viikkoa, joten eiköhän tästä selvitä ilman öisiä neulemaratoneja. Ehtii sen kesäneuleen ensi kesäksikin.

P.S. Mieltäni ilahdutti, kun hain Firefoxiin uutta Personaa ja löysin Twist Collectiven julkaisemista sopivan. Hain myös uuden näytön taustakuvan, KnitPicksin kauniita puupuikkoja.

1 kommenttia:

ArualMaria kirjoitti...

Ambre on kyllä kiva lanka, jotenkin aika ylellisen tuntuinen. Hargreavesilla on paljon ihania malleja, minäkin haluaisin kokeilla jotakin niistä. Harmi, että kirja on heti osoittanut kulumisen merkkejä!