20.12.10

Kun oli valoa

...jaksoi paremmin. Nyt vain väsyttää ja mikään ei huvita. Kohta on vuoden pisin yö ja siitä se sitten taas lähtee päivä voittamaan. Mutta nyt saa olla väsynyt.

Viime viikolla näytti tältä. Sittemmin on tullut lisää lunta, ja pakkasta on ollut reippaasti. Ihanaa, ettei tarvitse jännätä, tuleeko täksi jouluksi lunta vai räntää! Lasten loma alkoi ja sukset ja luistimet kutsuvat. Talo alkaa täyttyä jouluksi ja hommat on suurin piirtein hanskassa, ja jos ei ole, mitäs siitä! Joulu ei ole suoritus, jota joku tulisi arvostelemaan.

Tätä saatte kyllä arvostella sydämenne kyllyydestä, meillä on tänäkin vuonna piparitalo. Ekana adventtina pidimme piparitalotalkoot, ja valmiilla muoteilla syntyi hienot palat, jotka sitten koottuina taloina näyttävät aivan omanlaisiltaan. Yritäpä itse saada piparit kuusikulmion muotoon vapaalla kädellä, kun kuuma sokeri polttaa ja palat uhkaavat hajota käsiin. Talo on kyllä saanut hieman koristeitakin kuvan jälkeen.
Lempikeittokirjani on Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirja, ja kirjan tyyliin voisin kertoa, että tämä taikina syntyi sinä päivänä, kun vehnäjauhot olivat vähissä. Taikinaan on lisätty niiden lisäksi muistaakseni ruisjauhoja, leseitä sekä perunajauhoja. Ehkä mannaryynejä ei enää tarvinnut! Taikinasta tuli hyvänmakuinen, mutta pehmeä. Kuitenkin tarkoitukseensa kyllin kova, talo ei ole vielä luhistunut. Tosin en ole koskaan kuullut sellaisesta piparitalosta, joka olisi sortunut ennen kuin lasten on lupa käydä kiinni!

Äsken juuri kääräisin pakettiin nämä tossut pojalleni. Ne valmistuivat kyllä jo ajat sitten, mutta nahkapohjat sain ommeltua vasta tänään. Ja siinä sitä väsymystä taas todistettiin, kun huomasin ommelleeni kaksi saman jalan pohjaa! No, korjaan ne sitten, kun aurinko taas näyttäytyy... Lankana upea Patons Classic Wool 6 mm puikoilla ja 40 asteen konepesussa vanutettuna. Ohje on Pamela Wynnen Elf Shoes, ladattavissa ilmaiseksi Ravelrysta.

Ja jo etukäteen,
hyvää joulua kaikille lukijoille!

17.12.10

Sukkapostaus

Ei kuitenkaan vielä viimeinen postaus Joulusukat 2010-projektista, joka tavallaan saatiin tänään päätökseen, mutta ei sitten kumminkaan, kun sukkia jäi vielä yli. Jatketaan siitä myöhemmin !

Alla ovat sukat miehelleni. Lanka on Katian Ole City (tai jotain sinne päin), sain sen neuletapaamisten pikkujouluissa yllätyspakettina, ja pidin yllättäen langasta kovasti. Se oli pehmeää neuloa, vaikka sisältääkin neljänneksen keinokuitua. Mutta mikäs oli neuloessa, kun oli mallina parhaimmistoa, Nancy Bushin Knitting Vintage Socks -kirjasta Lichen Ribbed Socks. Mahtavan mallin tästä tekee walesilainen kantapää ja kolmen sakaran tähtikärki (joo-o, Star Toe of Three Points), minä vain niin tykkään tästä yhdistelmästä. Malli on siis periaatteessa yksinkertaistettu Rib and Cable Socks, jotka olen neulonut ja neulonut. Ja puikkoinakin oli parhaat, KnitPron koivuiset 2,25 mm:n pyöröt, minun suosikit. (Ostin syksyllä värjäystapaamisessa Kujeelta tämän pyörön, aiemmin omistamani kahdet puikot ovat katkenneet.)
Alla vielä kuvia viimeisistä liikkeistä kerätyistä Joulusukista, noin puolet kaikista oli lasten sukkia, ja lasten sukkia jäi siis vielä yli. Tällä viikolla olemme olleet jakamassa sukkia kahtena päivänä, ja nyt kokemuksia rikkaampina järjestämme lopuille sukille sopivaa kohdetta. Emman ja TiiQ:n blogeista voi kurkkia postauksia ja kuvia paikan päältä.
Kiitos kaikille Joulusukat 2010 -keräykseen osallistuneille, aivan upeasti onnistui tänä vuonnakin!
Näissä pinoissa on vain osa keräykseen saapuneista 607 parista käsinneulottuja sukkia.

9.12.10

Jolkuttaa

Jouluisia puuhia täällä tapahtuu monilla aloilla. Etenkin neulomisen saralla. Kiireesti olen tikutellut lahjoja valmiiksi, ja voiton puolella ollaan. Pari intoprojektia on välillä hypännyt puikoille, mutta yritän niitä toppuutella, ne ennättää sitten joulun jälkeenkin saattaa valmiiksi. Sisareni kävi kyläilemässä ja nytpä meillä on jo jouluksi pakastimessa pullien lisäksi joulutorttuja. Ensimmäiset joulukoristeet on kiinnitelty sitä mukaa kun kukin on niitä kotiin kiikuttanut. On kerhosta ja koulusta tuotuja juttuja ja neulojien pikkujouluistakin kuusenpallo odottamassa oikeaa oksaa. Nyt se on saanut riippua metsästä löytyneissä pajunkissaoksissa. Tekeminen ei kuitenkaan ole joulun eikä sen odotuksen pääasia, vaikka tässä sitä paljon tuodaankin esiin!
Tässä näette rukkaslapaset, aluskäsineiksi rouherukkasiin. Ullan paras ohje, sanoisin. Miesten koko ja lankana Marks & Kattens Eco Baby Ull. Jäännöslangoilla (harmaa ja valkea Totoro-lapasista) lähdin liikkeelle ja lisää piti ostaa, siksi ovat täysin eripariset. Tässä projektissa käyttötarkoitus on kuitenkin pääasia ja värillä ei ole väliä. Vaaleaa harmaata löytyi sitten LankaMatkan poistokorista, taisi olla viimeinen kerä. Yhteensä kulutus on himppua vaille kolme kerää, eli ehkä 65 g.Ja 3 mm puikoilla, toivottavasti kulutuskestoa tuli, kun tiukkaa neuloi.
Nämä taiteilut valmistuivat jo pimeän syksyn aikana, ja nytpä niitä on hyvä antaa jouluna lahjaksi. Sytykeruusuja teimme lasten kanssa; blogeja kun selasin, teko-ohjeita alkoi löytyä. Tarvikkeet ovat silkkaa roskaa, kananmunakennoja ja kynttilänjämiä, mutta tuote, joka näistä syntyy, on hyvä. Ruusu toimii sytytysapuna hyvin, miesväki on sen ennättänyt jo pari kertaa testata reissuillaan.
Osa ruusuista päätyi jo kiitokseksi TiiQ:lle, jolta sain hurjasti uutta materiaalia, kankaita ja ihanaista villapellavalankaa, jonka täytyi heti päästä puikoille. TiiQ on myös neulonut paljon sukkia Joulusukat 2010 -keräykseen, johon on vielä tämä viikko aikaa osallistua. Alla osa sukista, lähestymme jo viittäsataa paria. Mahtavaa!
Illalla yhden päivän aikana oli Nappiin ja Nauhaan taas tulla tupsahtanut laatikko täyteen ja tänään haimme ison paketin sukkia postista. Ensi viikko täyttyykin sukkarumbasta melko varmasti, kun menemme sukkia jakamaan Virvatulen lahjoitusruokajakeluun, mutta onhan sitten onneksi vielä seuraava viikko aikaa viimeistellä joululahjoja!

P.S. Kiitos kommenteista, lupaan palata pipon ohjeeseen viimeistään välipäivinä!